Yksinhuoltajat barrikadeille -blogi

YKSINHUOLTAJAT HALUAVAT OSALLISTUA22.11.2011 10:48

Lapsilisä-projektin toiminnassa lähdemme oletuksesta, että yksinhuoltaja – myös köyhä yksinhuoltaja voi olla aktiivinen toimija. Etsimme keinoja, joilla tämä melko suuri ihmisryhmä saisi äänensä kuuluville. Yksinhuoltajat eivät ole perinteisesti se ryhmä, joka nousee barrikadeille, järjestää mielenosoituksia tai edes kirjoittaa lehtien mielipidepalstoille.

Äänettömyys johtuu siitä, että arjen pyörittäminen on köyhässä perheessä aikaa vievää puuhaa. Köyhyys on kokopäivätyötä. Kaikki pitää tehdä itse, alusta loppuun. Ei voi ostaa palveluita. Pitää kulkea tarjoustuotteiden perässä. Käydä kirpputoreilla, leipäjonoissa, seurakuntien ilmaisissa ruokailuissa… Ja loppuaika kuluu täyttäessä Kelan ja sosiaalitoimen lomakkeita. Ei voi hankkia lastenhoitajaa, ei ehkä edes bussilippua, että pääsisi tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Jos taas käy töissä, mutta lasten lukumäärän, pienen palkan, velkojen tms. syyn takia rahat voivat olla niin vähissä, että kotoa ei illalla lähdetä minnekään. Työssäkäyvällä ei ole aikaa em. säästeliääseen elämäntapaan ja sen lisäksi maksettavana ovat korkeammat päivähoitomaksut, lasten iltapäiväkerhot ym.

Äänettömyys on myös sitä, että lapset eivät ole tervetulleita. Moni kahden vanhemman perhe ratkaisee osallistumisen sillä, että toinen osallistuu ja toinen hoitaa lapset. Yksinhuoltajien osallistumismahdollisuudet riippuvat lastenhoidon järjestämisestä.

Lapsilisä-projektin toiminnassa on tullut hyvin esiin tarve kertoa elämäntilanteestaan, olla asiantuntija omassa elämässään eikä toimenpiteiden kohde – varsinkaan toimenpiteiden, jotka lopulta, hankalan hakuprosessin jälkeen evätään, koska perheellä menee liian hyvin.

Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on turhaa. Järjestelykysymys. He kärsivät päätöksistä, jotka jotakuta muuta hyödyttävät: he kärsivät pätkätöiden yleistymisestä, kauppojen aukioloaikojen pidentymisestä, arvonlisäveron noususta, palveluiden keskittämisestä…

Usein yksinhuoltajaperheiden köyhyydestä puhuttaessa ratkaisumalliksi esitetään muutoksia toimeentulotukeen tai lastensuojeluun käytettäviin varoihin. Yksinhuoltajuus tai köyhyys ei tarkoita passiivisuutta, ongelmia vanhemmuudessa, päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, väkivaltaisuutta tms. - sen enempää kuin kellään muullakaan vanhemmalla.

Yksinhuoltajaperheiden köyhyyteen auttaisi kaikkein eniten yksinhuoltajien äänen saaminen kuuluville kaikilla eri tasoilla. Tämä edellyttää lastenhoidon järjestämistä asukastilaisuuksiin, poliittisiin kokouksiin, harrastuksiin, kaikkialle. Kysymys on samanlaisesta perusoikeudesta kuin esteettömyys.

Yksinhuoltajaperheiden ääni täytyy saada kuuluville. He ovat viidesosa kaikista Suomen perheistä.

Kaisli Syrjänen


AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.