Yksinhuoltajat barrikadeille -blogi

Miksi politiikka on nuorille etäistä?1.10.2012 11:06

Suomalaisten nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on vähäistä. Tutkimusten mukaan suomalaiset nuoret ovat vähemmän kiinnostuneita politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista kuin useimpien muiden maiden nuoret. Suurimpana syynä tähän on tiedonpuute. Tiedonpuute ei kuitenkaan selitä tätä täysin, nuoret voivat olla kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, vaikka he eivät politiikasta paljoa tietäisikään. Nuorten vähäinen kiinnostus politiikkaa kohtaan voi johtua osittain myös siitä, että politiikka on joutunut huonoon valoon negatiivisten uutisten ansiosta.  

Minulle  politiikka on aina ollut tuntematon ja hieman sekava käsite. Olen aina pitänyt politiikkaa vaikeasti ymmärrettävänä ja lähestyttävänä. Itselläni tämä johtuu täysin tiedonpuutteesta. En koe saaneeni tarvittavaa tietoa politiikasta esim. koulusta yhteiskuntaopin tunneilta, jossa nuoria tulisi valistaa poliittisista asioista. Politiikka ei ole omassa elämässäni arkipäiväinen asia. Jotta politiikkaa ymmärtäisi enemmän, tulisi siitä itse ottaa selvää ja seurata aktiivisesti yhteiskuntaan liittyviä uutisia ja tapahtumia.

Uskon, että nuoret haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta monetkaan nuoret eivät tiedä äänestämisen lisäksi muita keinoja vaikuttaa. Useimmat nuoret voivat myös ajatella, ettei omalla vaikuttamisella ole suurtakaan merkitystä. Näin ei kuitenkaan nuorten tulisi ajatella, sillä silloin nuorten mielipiteet ja kannanotot jäävät ainakin kuulematta ja vaikutusmahdollisuudet vähäisiksi.

- Krista


AtomRSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.